keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Tyhjyys

Kaikista pahin tunne on tyhjyys. Kukaan ei enää odota minua, kun tulen pitkän päivän jälkeen kotiin. Tyhjyyden tunne iskee aina vasten kasvojani silloin, kun kirjaan itseni ulos töistä. Tuntuu siltä, kuin astuisin ahdistuksen ja yksinäisyyden täyttämän kuplan sisälle, ja se puhkeaa hetkeksi vain silloin, kun kirjaan itseni takaisin töihin.

Silloin minä kaipaan sinua. Vaikka aiheutit minulle niin paljon pahaa, minä haluaisin muistaa vain ne hyvät hetket. Mutta en anna itselleni lupaa.  Se olisi typeryyttä. 

Ajattelen, etten osaa elää ilman sinua.

Mutta sitten ymmärrän, että se kaikki oli vain osa kieroa peliäsi. Sinä teit minusta riippuvaisen itsestäsi. 

Kun minä joskus olin hyvällä tuulella ja hymyilin, sinä katsoit minua halveksuvasti ja sanoit "Kyllä minä vielä saan selville kenen kanssa sinä minua petät".  Minä en saanut olla näkyvästi onnellinen. Se oli musertavaa.



Kuinka minun nyt pitäisi osata olla onnellinen? Onko onnellisuutta todellisuudessa edes olemassa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti