Pettäminen

Ja sitähän oli.

Enemmän kuin kukaan ihminen voisi kestää.

Mutta minä annoin anteeksi, kerta toisensa jälkeen. Sinä osasit puhua ihmiset puolellesi, lupasit kuun taivaalta ja lahjoit mitä ihanimmilla asioilla.

”Tämä on sitten viimeinen kerta", minä aina sanoin. Ja sinä vannoit ikuista rakkautta ja lupasit, ettet koskaan enää satuttaisi minua. Mutta niin sinä vain satutit, kerta toisensa jälkeen revit minua pienemmiksi kappaleiksi.

Minä en koskaan luottanut, mutta yritin työntää pahat ajatukset pois. Minun kasvoiltani paistoi hymy, mutta minut oikeasti  tuntevat ihmiset pystyivät nähdä surun silmistäni.

Minä kuolin sisältä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Mietin aina, mikä tekoni on ollut niin kamala että ansaitsen tämän kaiken. Minussa oli pakko olla vika. Ei kukaan voi kohdella toista näin.

Miksi tämä tapahtuu minulle?

Katse

Minä en saanut tervehtiä miespuolisia asiakaspalvelijoita. Kohteliaat sanat kuten Kiitos ja Heihei - joiden pitäisi kuulua jokaisen ihmisen sanavarastoon, saattoivat suututtaa sinut. 

Häpesin käydä kaupassa kanssasi. Oloni oli useimmiten epämukava. Katseeni laahasi aina markettien lattiaa, koska en halunnut kiinnittää kenenkään miehen huomiota. 

Jos joku miespuolinen jäi vahingossakin katsomaan minua pidempään, aloit sinä aina haastamaan riitaa miehen kanssa ja suoltaa suustasi törkeyksiä. 

Häpesin.

Nautin yksinäisistä kauppareissuista. Hymyilin vastaan tuleville ihmisille, kiitin kohteliaasti ja toivotin mukavaa päivänjatkoa.

Mutta vaikka kävinkin kaupassa ilman sinua, vilkuilin aina sivuilleni. Sinä olit jossain. Et ehkä fyysisesti läsnä, mutta olin sinun otteessasi kuitenkin.

Toisin kuin minulla, sinulla oli oikeus flirttailla naisten kanssa. Sinä teit sitä minun seurassani. Ja kuinka paha olo siitä tulikaan. Sekä riita tietenkin. Sinä sanoit sitä vitsiksi.

Minä olin tosikko sekä nalkuttava akka. 

Ja niinkuin aina, sinä sanoit ne sanat nauraen.

Yksinäisyys

Olin aina yksin. Sinä sait minut luopumaan kaikesta tärkeästä. Ystävistä, harrastuksista. Kaikesta, mikä teki minut onnelliseksi.

Huomasin liian myöhään, että minulla oli vain sinut. Salakavalasti olit saanut minut jättämään ystäväni. Olivathan he kaikki pelkkiä huoria, niin sinä minulle sanoit. 

"Et tarvitse muuta, sinulla on ikuisesti minut."

Yksinäisyys on musertava tunne. Kenelle soitan kun epätoivo iskee? Kenelle voin kertoa halustani kuolla? Keneltä voin pyytää apua?

Pidin kiinni muutamasta läheisimmästäni, niitä en antanut sinun viedä pois. Vaikka haukuit ja arvostelit, en luopunut. Mistä muualta olisin saanut turvaa? 

He olivat puhelinsoiton päässä, mutta silti niin kaukana. Heille pystyin kuitenkin puhumaan.  He halusivat joskus matkustaa luokseni, mutta keksin aina naurettavia tekosyitä tai välttelin aihetta.

Minä en uskaltanut kysyä sinulta, saanko? Saanko mennä kahville ystäväni kanssa? 

Yleensä et vastannut kieltävästi etkä myöntävästi. Aloitit sen kamalan syyllistämisen, miten sinä et riitä minulle, kuinka minä haluan aina vain lisää. Haluan rikkoa perheeni. Pidit mykkäkoulua. 

Tällaiset riidat ahdistivat minua. Sinä rikoit minua niin pahasti, sait minut tuntemaan syyllisyyttä ja liiallista itsekkyyttä. En halunnut riidellä, joten jätin yleensä menemättä.

Nyt minä ymmärrän miksi teit niin. Sinä pelkäsit, että minä lähden. 

Riittämätön

Enkö ole tarpeeksi kaunis, hyvä vaimo?

Olenko tylsä, lihava, huono sängyssä?

Tyhmä, aivoton, riittämätön?

Miksi minä en riitä?

Sain aina kuulla, kuinka aivoton olen. Sen hän minulle aina kertoi hymy korvissa.

Ja kuten useimmat tietävät, ennen pitkää niitä sanoja alkaa uskomaan. Enhän minä oikeasta elämästä tiennyt mitään. Totta kai hän oli oikeassa. Minun mielipiteilläni ei ollut arvoa, vain typerää sanahelinää, typerän lehmän suusta.

Häpeä

Minä otin sinut aina takaisin luokseni, minä ikävöin, olin riippuvainen sinusta.

Mutta, kuinka minua hävettikään aina kertoa läheisilleni yhteenpaluustamme.

Tiedän heidän ajatelleen, kuinka typerä tuo nainen onkaan, kaivaa itselleen vain hautaa.

Kyllä minä sen tiesin.

Mutta minä kaipasin niin kamalasti.

En halunnut, enkä voinut olla yksin.

En minä osannut.

Olin rikottu, mutta vain sinä pystyit korjaamaan minut. Sinä kokosit rikkoutuneet palaseni takaisin yhteen, vain rikkoaksesi minut yhä uudelleen ja uudelleen.

Sinä

Sinä tykkäsit aina kertoa muille, kuinka hyvän vaimon olet minusta kouluttanut.
En ollut ennen kunnioittanut ihmisiä, saatika omia vanhempiani, mutta mikä Luojan lykky että sinä teit minusta paremman.

"Missä sinä olisitkaan ilman minua?", niin sinä aina minulta kysyit - vain muistuttaaksesi, että minä olen sinun luomuksesi.

Täydellinen vaimo, äiti ja vanki.

Juokse

Se yksi varoitusmerkki, kun olisi pitänyt juosta ja kovaa.

Minä rakastan sinua. 

Heti ensimmäisten treffien jälkeen.
Se tuntui kummalliselta, oudolta etten sanoisi. Mutta minä uskoin.
Ehkä se johtui jo valmiiksi huonosta itsetunnosta tai siitä, etten koskaan ollut tullut hyväksytyksi.

Siitä se alkoi. 

Vuosia kestänyt piina, manipulointi, pettäminen ja rahallinen hyväksikäyttö. Mutta ennen kaikkea se helvetillinen henkinen väkivalta, joka sai minut murenemaan pohjamutiin. Kun ainoa pakokeino tuntui olevan itsemurha.

Minä

Kuuntelin erään laulun sanoja ”irrottaisitko otteesi, jotta voisin olla taas oma itseni".

Mietin.

Mistä tiedän kuka minä olen? Minä olen ollut toisen ihmisen omaisuutta vuosikymmenen ajan. Ilman omia mielipiteitä tai vapautta valita tekemisiäni.

Sen tiedän, että olen ollut kodin hengetär, vaatettaja ja aina hänen käytettävissään.

Mutta kuka minä oikeasti olen?