Tunteet

Minä en osannut elää ilman sinua, mutten myöskään pystynyt elämään kanssani. Ristiriitaista, tiedän.

Minä vihasin sinua siitä mitä minulle teit. Mutta vihasin itseäni vielä enemmän siitä, että annoin sinun kohdella itseäni niin.

Mutta välillä sinä kohtelit minua niin kuin rakastaisit. Ja se oli ihanaa. Samalla hiljaa hyväksyin sen tosiasian, että minä voisin olla onnellinen vain sinun kanssasi, sinun sääntöjesi alla.

Vaikka tiesin sinun sääntöjesi olevan täysin epänormaaleja ja kohtuuttomia, minä vaalin niitä. En halunnut ärsyttää, se olisi vain johtanut uuteen pettämiskuvioon.

Aina kun otin sinut takaisin luokseni pettämiskertojesi jälkeen, minä sanoin sinulle " Jos sinä joskus vielä satutat minua näin, en kestä enää. Mielummin kuolen, kuin tuntisin tätä kipua enää koskaan"

Mikset sinä lopettanut? Vaikka minä sanoin sinulle niin suoraan kuin mahdollista, että minä kuolisin jos vielä satuttaisit minua uudestaan.

Muistan kerran sanoneeni sinulle epätoivoisessa tuskassani, että pidä muut naiset, mutta ole kiltti ja rakasta minua. Älä kohtele minua huonosti. Rakasta vain.

Ei se siltikään ollut lupaus pettää yhä uudelleen. Se oli epätoivoinen tuskanhuuto, sillä minä ajattelin kuolevani.

Nyt mietin, kuinka ihmeessä minä vielä hengitän? Tämän kaiken olisi pitänyt tappaa minut.

Kielletty

Lista asioista, jotka olivat minulta ehdottomasti kielletty:

- Paljastavat vaatteet

- Työpaikka, jossa oli miehiä

- Puhuminen miehille - asiakaspalvelijat, koulutoverit, työkaverit, neuvoa kysyvät 

- Uudet kaverit

- Vanhat kaverit

- Epäkunnioitus hänen vanhempiaan kohtaan

- Epäkunnioittava käytös koko hänen sukuaan kohtaan

- Hänen ongelmistaan puhuminen 

- Joulu

- Hänen ystäviinsä tutustuminen

- Salilla käyminen 

- Ulkona käyminen ystävien kanssa

- Koulutus

- Työ 

- Alkoholi

- Baarit

- Kaupassa käynti ilman lapsia niin, että hän olisi heitä joutunut vahtimaan

- Vähissä vaatteissa käveleminen lastemme edessä

- Ruoalla sotkeminen

- Sotkuinen koti

- Väsymys äitiyteen

- Väsymys kodin siivoukseen 

- Minun onnellisuuteni.

Kerran suutuin jostain hänen kommentistaan  niin, että otin leivän paahtimesta, heitin sen lattialle ja pyörittelin sitä kantapääni alla muutaman kerran. "Mitä vittua sä teet? Vittu sä olet sairas", hän sanoi ja lähti ovet paukkuen ulos. Tiesin että se suututtaisi hänet, mutta silti minä tein niin. Niin pienellä ja toisille merkityksettömällä eleellä minä näytin, että voin minäkin tehdä väärin ja olla paha. 

Siitä syntyi ilmiriita. 

Näin jälkeenpäin koko asia huvittaa minua.

Tyhjyys

Kaikista pahin tunne on tyhjyys. Kukaan ei enää odota minua, kun tulen pitkän päivän jälkeen kotiin. Tyhjyyden tunne iskee aina vasten kasvojani silloin, kun kirjaan itseni ulos töistä. Tuntuu siltä, kuin astuisin ahdistuksen ja yksinäisyyden täyttämän kuplan sisälle, ja se puhkeaa hetkeksi vain silloin, kun kirjaan itseni takaisin töihin.

Silloin minä kaipaan sinua. Vaikka aiheutit minulle niin paljon pahaa, minä haluaisin muistaa vain ne hyvät hetket. Mutta en anna itselleni lupaa.  Se olisi typeryyttä. 

Ajattelen, etten osaa elää ilman sinua.

Mutta sitten ymmärrän, että se kaikki oli vain osa kieroa peliäsi. Sinä teit minusta riippuvaisen itsestäsi. 

Kun minä joskus olin hyvällä tuulella ja hymyilin, sinä katsoit minua halveksuvasti ja sanoit "Kyllä minä vielä saan selville kenen kanssa sinä minua petät".  Minä en saanut olla näkyvästi onnellinen. Se oli musertavaa.

Kuinka minun nyt pitäisi osata olla onnellinen? Onko onnellisuutta todellisuudessa edes olemassa? 

Pettäminen

Ja sitähän oli.

Enemmän kuin kukaan ihminen voisi kestää.

Mutta minä annoin anteeksi, kerta toisensa jälkeen. Sinä osasit puhua ihmiset puolellesi, lupasit kuun taivaalta ja lahjoit mitä ihanimmilla asioilla.

”Tämä on sitten viimeinen kerta", minä aina sanoin. Ja sinä vannoit ikuista rakkautta ja lupasit, ettet koskaan enää satuttaisi minua. Mutta niin sinä vain satutit, kerta toisensa jälkeen revit minua pienemmiksi kappaleiksi.

Minä en koskaan luottanut, mutta yritin työntää pahat ajatukset pois. Minun kasvoiltani paistoi hymy, mutta minut oikeasti  tuntevat ihmiset pystyivät nähdä surun silmistäni.

Minä kuolin sisältä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Mietin aina, mikä tekoni on ollut niin kamala että ansaitsen tämän kaiken. Minussa oli pakko olla vika. Ei kukaan voi kohdella toista näin.

Miksi tämä tapahtuu minulle?

Katse

Minä en saanut tervehtiä miespuolisia asiakaspalvelijoita. Kohteliaat sanat kuten Kiitos ja Heihei - joiden pitäisi kuulua jokaisen ihmisen sanavarastoon, saattoivat suututtaa sinut. 

Häpesin käydä kaupassa kanssasi. Oloni oli useimmiten epämukava. Katseeni laahasi aina markettien lattiaa, koska en halunnut kiinnittää kenenkään miehen huomiota. 

Jos joku miespuolinen jäi vahingossakin katsomaan minua pidempään, aloit sinä aina haastamaan riitaa miehen kanssa ja suoltaa suustasi törkeyksiä. 

Häpesin.

Nautin yksinäisistä kauppareissuista. Hymyilin vastaan tuleville ihmisille, kiitin kohteliaasti ja toivotin mukavaa päivänjatkoa.

Mutta vaikka kävinkin kaupassa ilman sinua, vilkuilin aina sivuilleni. Sinä olit jossain. Et ehkä fyysisesti läsnä, mutta olin sinun otteessasi kuitenkin.

Toisin kuin minulla, sinulla oli oikeus flirttailla naisten kanssa. Sinä teit sitä minun seurassani. Ja kuinka paha olo siitä tulikaan. Sekä riita tietenkin. Sinä sanoit sitä vitsiksi.

Minä olin tosikko sekä nalkuttava akka. 

Ja niinkuin aina, sinä sanoit ne sanat nauraen.

Yksinäisyys

Olin aina yksin. Sinä sait minut luopumaan kaikesta tärkeästä. Ystävistä, harrastuksista. Kaikesta, mikä teki minut onnelliseksi.

Huomasin liian myöhään, että minulla oli vain sinut. Salakavalasti olit saanut minut jättämään ystäväni. Olivathan he kaikki pelkkiä huoria, niin sinä minulle sanoit. 

"Et tarvitse muuta, sinulla on ikuisesti minut."

Yksinäisyys on musertava tunne. Kenelle soitan kun epätoivo iskee? Kenelle voin kertoa halustani kuolla? Keneltä voin pyytää apua?

Pidin kiinni muutamasta läheisimmästäni, niitä en antanut sinun viedä pois. Vaikka haukuit ja arvostelit, en luopunut. Mistä muualta olisin saanut turvaa? 

He olivat puhelinsoiton päässä, mutta silti niin kaukana. Heille pystyin kuitenkin puhumaan.  He halusivat joskus matkustaa luokseni, mutta keksin aina naurettavia tekosyitä tai välttelin aihetta.

Minä en uskaltanut kysyä sinulta, saanko? Saanko mennä kahville ystäväni kanssa? 

Yleensä et vastannut kieltävästi etkä myöntävästi. Aloitit sen kamalan syyllistämisen, miten sinä et riitä minulle, kuinka minä haluan aina vain lisää. Haluan rikkoa perheeni. Pidit mykkäkoulua. 

Tällaiset riidat ahdistivat minua. Sinä rikoit minua niin pahasti, sait minut tuntemaan syyllisyyttä ja liiallista itsekkyyttä. En halunnut riidellä, joten jätin yleensä menemättä.

Nyt minä ymmärrän miksi teit niin. Sinä pelkäsit, että minä lähden. 

Riittämätön

Enkö ole tarpeeksi kaunis, hyvä vaimo?

Olenko tylsä, lihava, huono sängyssä?

Tyhmä, aivoton, riittämätön?

Miksi minä en riitä?

Sain aina kuulla, kuinka aivoton olen. Sen hän minulle aina kertoi hymy korvissa.

Ja kuten useimmat tietävät, ennen pitkää niitä sanoja alkaa uskomaan. Enhän minä oikeasta elämästä tiennyt mitään. Totta kai hän oli oikeassa. Minun mielipiteilläni ei ollut arvoa, vain typerää sanahelinää, typerän lehmän suusta.